on perustettu vuonna 1959 ja ammattiosasto Ammattiosaston tarkoitus on koota järjestämis- ja sopimusalojensa palkansaajat ja opiskelijat yhteen edunvalvontajärjestöksi. Jäsenistön yhteistoiminnan avulla ammattiosasto parantaa ja puolustaa työ- ja palkkaehtoja, taloudellisia, sosiaalisia ja oikeudellisia etuja sekä toimii palkansaajien yhteiskunnallisen aseman, oikeudenmukaisuuden ja
LÄHDE MUKAAN TOIMINTAAMME! Ammattiosasto tarjoaa jäsenilleen muun muassa koulutusta
ja tukee vapaa-ajantapahtumia. Valmiudet on järjestää erilaista toimintaa mielenkiinnon mukaan. Osallistumisaktiivisuus ratkaisee tarjonnan. Osasto hoitaa myös jäsenyyteen liittyvät asiat. Työpaikalla ammattiosaston edustajana toimii liiton jäsenien valitsema luottamusmies. Jäsenet vaikuttavat ammattiosastonsa asioihin muun muassa
valitsemalla vuosittain pidettävässä syyskokouksessa osaston hallituksen, jonka tehtävänä on hoitaa ammattiosaston asioita. Syyskokouksessa hyväksytään seuraavan vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio sekä vahvistetaan ehdokkaidenasettelukokouksen tekemät henkilövalinnat. Järjestäytymiskokouksessa valitaan mm. henkilöitä osaston eri tehtäviin.
Kevätkokouksessa käsitellään tilinpäätös ja vuosikertomus. Hallituksen kokouksiin ovat tervetulleita kaikki jäsenemme. Kokouksissa keskustellaan ajankohtaisista asioista ja tehdään päätökset tulevista toiminnoista. Saat myös tietoa liittomme päätöksistä ja toimista eri tilanteissa. .
|
TEOLLISUUSLIITON SEINÄJOEN
AMMATTIOSASTO RY 307
AMMATTIOSASTO RY 307